Jäsenilta ja syyskokous to 2.12.2021 klo 18
Tälläkin kertaa paikkana on Rauman Lukio (os. Urheilukatu 22, Rauma eli ns. vanha Otan koulu)
Syyskokouksen jälkeen päästetään Hans ”irti” esittelemään, mitä kaikkea voi saada aikaan 360 asteen kameralla. Tule mukaan keskustelemaan ensi vuoden toiminnasta ja katsomaan Hansin huimia visioita!
Muista myös käynnissä olevat kuvakilpailut:
- Vuoden kuvaaja 2021 -kilpailun viimeiseen osakilpailuun (Vuosikilpailu) on nyt aika osallistua. Siinä on kaksi sarjaa, vedokset ja digikuvat. Digikuvat lähetetään viimeistään 2.12.2021 osoitteella kilpailut@raumankameraseura.fi ja vedokset voi tuoda jäsentapaamiseen 2.12. tai sopia minun kanssa muusta palautustavasta. Aihe on vapaa ja molempiin sarjoihin voi lähettää/tuoda 3 kuvaa eli yhteensä 6 kuvaa.
- Haastekilpailu Turun Kamerat – RKs on myös menossa. Aiheena on Hetki ja kuvat lähetetään os. kilpailut@raumankameraseura.fi viimeistään 31.12.2021. Haastekisaan voi osallistua kolmella kuvalla. Sääännöt ovat tässä liitteenä.
- SeuraCup tuloksia odotellaan, latausaikaa oli kuitenkin jatkettu viikolla, joten ihan vielä tuloksia ei ole luvassa.
Laittakaahan kuvia tulemaan, ettei unohdu joulukiireiden joukkoon!
