Jäsenkirje, toukokuu 2016

Jäsentapaaminen 4.5.2016

Tervetuloa toukokuun jäsentapaamiseen keskiviikkona 4.5.2016 klo 18 alkaen ja vakiostudiovuorolle lauantaina 14.5. klo 14- 17. Tämän jälkeen seuraavat tapaamiset ovat kesälomien jälkeen. Seuraava Minikuvakulma ilmestyy kesälomien jälkeen viikko ennen syyskuun jäsentapaamista.

Huomatkaa jo nyt syyskuun kuvakilpailun ja SKsL:n teemanäyttelyn aihe ”Luonnollisesti”, joita varten voi alkaa kuva-arkistoja kaivelemaan tai ottamaan uusia otoksia, jos ei arkistoista löydy mitään teemaan sopivaa.

Kokoontumispaikkana sekä jäsentapaamisissa että studiovuoroilla on vanha ja tuttu Kellariteatteri, johon käynti Pallerokujan päästä.

Toukokuun jäsentapaamisen ohjelmaa

Toukokuun jäsentapaamisessa kerhon sihteeri Sanna Kinnunen esittelee ottamiaan kuvia ja kertoo lyhyesti omasta kuvaamisestaan.

Pääaiheena on Teemu Laulajaisen esitys kuvan syväterävyydestä ja sen hallinnasta.

Tarkoituksena on, että syyskuun kokouksessa käydään läpi jäsenten ottamia kuvia syväterävyyden kannalta. Tulkaahan kuuntelemaan mitä annettavaa Teemulla on syväterävyyden saralla ja sitten innokkaasti kesän aikana kokeilemaan eri syväterävyyksiä eri kuvausaiheiden kanssa ja syyskuun kokoukseen kuvia mukaan!

Tulevat studiovuorot

Kameraseuran vakiostudiovuoro toukokuussa on 14.5.

Toukokuun studiovuorolle ei ole vielä lukkoon lyötyä ohjelmaa, joten ideoita otetaan vastaan! Myös syyskauden studiovuoroille otetaan ideoita vastaan. Kiinnostaako sinua pisarakuvien kuvaaminen, tankotanssijoiden kuvaaminen, urheilijoiden muotokuvat, esinekuvaus… Laita ideoitasi osoitteeseen raumanksinfo@gmail.com

Toiminta kesän aikana

Kesän aikana ei varsinaisesti ole järjestettyä toimintaa Öron kuvausretkeä lukuun ottamatta, mutta kesän aikanakin voi tulla kuvausretkiehdotuksia WhatsApp-ryhmän sekä suljetun Facebook ryhmän kautta.

Tiedonjyväsiä

Tuleva SKsL:n teemanäyttelyn aihe sekä RKS:n syyskuun kuvakilpailun aihe syksyllä 2016 on ”Luonnollisesti”. Mietintämyssyt päähän kesän ajaksi ja luonnollisia loisto-otoksia ottamaan.

Sankarihautausmaakuvaukset ajoittuvat heinäkuun puolen välin tienoille, jolloin kukkaistutukset ovat kauneimmillaan. Rauman Kameraseuralla on kuvattavana seitsemän aluetta: Rauma/Kodisjoki, Eurajoki, Luvia, Pyhäranta, Rauma/Lappi, Rauma/Rauman mlk, Rauma Vanha hautausmaa. Kuvaamaan tarvitaan ihmisiä, ja innokkaat voivat ilmoittautua raumanksinfo(at)gmail.com Jos on tarkentavia kysymyksiä projektista, niin sieltä saa myös lisätietoa. Kuvaajien matkat kuvauspaikoille korvataan.

Vuonna 2018 Kameraseura täyttää 80 vuotta. Juhlatoimikuntaa aletaan käynnistelemään jo tänä keväänä, tarkoituksena on suunnitella juhlavuoden kulkua jo nyt. Kaikki innokkaat voivat ilmoittautua mukaan raumanksinfo(at)gmail.com. Varsinkin pitkän linjan kameraseuralaisia kaivataan mukaan ja tietenkin tuoretta verta myös. Vuonna 2017 tullaan järjestämään logokilpailu ja juhlavuonna ohjelmassa on juhlallisuuksien lisäksi myös näyttely.

Terveisin,

Maisa, Petri, Sanna, Arto, Teemu ja Tommi

Minikuvakulma

3

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://raumankameraseura.fi/jasenkirje-toukokuu-2016/