Jäsenkirje, syyskuu 2016

Syyskuun 2016 jäsentapaaminen

Tervetuloa syyskuun jäsentapaamiseen torstaina 8.9.2016 klo 18 alkaen ja vakiostudiovuorolle lauantaina 24.9. klo 14-17. Kokoontumispaikkana sekä jäsentapaamisissa että studiovuoroilla on vanha ja tuttu Kellariteatteri, johon käynti Pallerokujan päästä.

Syyskuun jäsentapaamisen ohjelmaa

Tällä kertaa pääosassa kuukausikokouksessa on kuvien katsominen ja niistä keskustelu. Tarjolla on tavalliseen tapaan myös kahvia, teetä ja pientä haukkapalaa. Pääaiheena on valokuvan syväterävyys ja sen hallinta. Ihaillaan ja keskustellaan jäsenten kesän aikana ottamista kuvista, jotka voi lähettää etukäteen sähköpostilla rkskuvat(at)gmail.com .

Toisena aiheena on Öron reissu ja kuvat sieltä. Olisi mukava, jos kuvaajat olisivat paikalla ja valmistautuisivat kertoilemaan Öron reissusta ja näyttämään kuvia sieltä. Kuvat voi ottaa mukaan kokoukseen tikulla.

Syyskuun kuvakilpailun aihe on sama kuin teemanäyttelyn eli ”Luonnollisesti”. Kuvien lähetys osoitteeseen rkskuvat(at)gmail.com viimeistään maanantaina 5.9.2016. Kuvien nimestä tulee selvitä teeman sekä kuvaajan nimi. Kuvan pisin sivu saa olla max 1500 pikseliä. Kuvien on oltava jpg-muodossa.

Suomen Kameraseurojen liiton teemanäyttely ”luonnollisesti”

Kouvolan Kameraseura järjestää Teemanäyttelyn ”Luonnollisesti” 2.-30.10.2016 Kouvolassa. Teemasta sanotaan näin: Odotamme näyttelyyn kuvia, joihin voi liittää esimerkiksi sanat: luonto, luonnonmukainen, aito, vapautunut, vilpitön ja teeskentelemätön. Aihetta voi luonnollisesti lähestyä myös yllättävästi ja huumorilla.

Digitiedostojen lähetys SKsL kuvaportaalin kautta: 4.9.2016 klo 24:00 mennessä ja vedosten lähetys 2.9.2016 (postileiman päivämäärä) osoitteella: Pekka Niemi, Upseeritie 7, 45100 Kouvola. Osallistumismaksu on 4 € per kuva. Näyttelyn avajaispäivänä alle 30 vuotiailta kuvamaksu on 2 eur/teos.

Teemanäyttelyssä noudatetaan yleisiä SKsL:n vuosi- ja teemanäyttelysääntöjä. Tarkemmat ohjeet osallistumisesta http://www.sksl.fi/?page_id=4407

Tulevat studiovuorot

Kameraseuran vakiostudiovuoro syyskuussa on 24.9. Syyskuun studiovuorolla kuvaillaan pisaroita värillisinä ja värittöminä. Mahdollisesti mukana on myös nuori, kaunis mallityttö. Jos sinulle tulee mieleen muita ideoita, laita ideoitasi osoitteeseen raumanksinfo(at)gmail.com.

Syksyn muuttuneet kokousajat

Syksyllä pidetään jäsentapaamiset poikkeavina ajankohtina hallituksesta riippumattomista syistä. Syyskaudella jäsentapaamiset ovat: torstaina 8.9, perjantaina 7.10, 4.11. ja 9.12. Hallitus pahoittelee muuttuneita jäsentapaamisaikoja.

Scott Kelby Photowalk

World Wide Photowalk 1.10.2016 klo 13-15. Kameraseurasta Oili Helenius ja Mikko Vapanen ovat osallistuneet jo usean vuoden ajan Turussa järjestettyyn vuosittaiseen Scott Kelbyn organisoimaan World Wide Photowalk -tapahtumaan. (http://worldwidephotowalk.com/) Tänä vuonna Oili toimii Turun Photowalkin leaderina eli suunnittelee reitin ja opastaa reitillä kävelypäivänä. Kirjoittamalla Photowalkin sivuille hakukohtaan ”Turku” tai suoraan linkistä http://worldwidephotowalk.com/walk/turku-keskusta/ löydätte alustavaa tietoa asiasta. Sivun ”join walk” -napista voitte rekisteröityä mukaan. Osallistuminen on maksutonta. Jokaiselta walkilta valitaan yksi kuva edustamaan ja osallistumaan maailmanlaajuiseen äänestykseen. Merkitkää tapahtuma kalentereihin, lisätietoa seuran yhteisreissusta ensi jäsenkirjeessä.

Tiedon jyväsiä

Rauman Kansalaisopistolla alkaa syyskuussa valokuvaukseen liittyviä kursseja: Valokuvauksen perusteet, Digivalokuvan säätö ja käsittely ja Photoshop Lightroom. Ilmoittautuminen kursseille alkaa netissä 30.8 klo 17:00 ja toimistolla 31.8 klo 8:00. Kurssien esittelyssä 29.8 alkaen klo. 17:00 opistolla voi tarkemmin tutustua kunkin kurssin sisältöön ja opettaja on paikalla. Elokuun lopulla kurssitarjonta löytyy myös netissä osoitteesta www.rauma.fi/kansalaisopisto.

Vuonna 2018 Kameraseura täyttää 80 vuotta. Juhlatoimikunta käynnistetään ja tarkoituksena on suunnitella juhlavuoden kulku jo nyt. Kaikki innokkaat voivat ilmoittautua mukaan raumanksinfo(at)gmail.com. Varsinkin pitkän linjan kameraseuralaisia kaivataan mukaan ja tietenkin tuoretta verta myös. Vuonna 2017 tullaan järjestämään logokilpailu ja juhlavuonna ohjelmassa on juhlallisuuksien lisäksi myös näyttely.

Syyskuun 2016 Minikuvakulma

Terveisin, Maisa, Petri, Sanna, Arto, Teemu ja Tommi

Pysyvä linkki tähän artikkeliin: https://raumankameraseura.fi/jasenkirje-syyskuu-2016/