Terveisiä Rauman Kameraseurasta kesäisen kirjeen myötä
Kesällä (kesä-,heinä- ja elokuu) ei ole kuukausittaisia jäsentapaamisia, mutta toimintaa on silti.
Kesäkuussa avautuu seuramme nuorison valokuvanäyttely Rauman pääkirjastossa. Näyttely on avoinna yleisölle kesäkuun ajan. Tervetuloa katsomaan nuorisomme valokuvia. Kuvia tuli kaiken kaikkiaan 78 kappaletta ja osallistujia oli 29.
Kesäkuussa on myös jo perinteeksi muodostunut KUVAKÄVELY. Ajankohta on la 15.6. klo 10-14. Lähtö on Rauman Pyhänristin kirkolta ja siitä sitten hajaannumme kuvailemaan Rauman alueelle. Aihe on vapaa ja ”kukin kuvaa tyylillään”- periaatteella. Kuvailujen jälkeen menemme testaamaan La Bamban pizzat. Näyttely toteutetaan netissä Rauman Kameraseruran sivustolla. Kultakin kuvaajalta näyttelyyn pääsee kaksi kuvaa (määrä riippuu vähän osallistujamäärästä). Marjukalle voi laittaa ilmoittautumisia raumanksinfo@gmail.com tai facebookin kautta henkilökohtaiseen inboksiin. Tiedämme sitten, että montako ruokailijaa voimme ilmoittaa La Bambaan.
Tervetuloa mukaan!!!
Heinäkuussa on tiedossa Mustan Pitsin Yö:n kuvaussessio. Itse järjestelyistä ja toteutustavoista infoamme lähempänä ko.ajankohtaa.
Elokuussa on luvassa kesätapahtuma Kuuskajaskarissa. Huvitoimikunta tiedottaa sen tiimoilta heti, kun olemme saaneet vähän suunniteltua ohjelmaa ja muita asiaankuuluvia asioita.
Ensi lauantaina 1.6. käynnistyvät Kellariteatterilla seuran vakituiset studiovuorot klo 13-16 välisenä aikana. Studiovuoroja isännöi Teemu Laulajainen. Porukalla mukaan harjoittelemaan studiokuvausten saloja. Kellariteatterilla hyvät puitteet ja seuralla käypä kalusto siihen tarkoitukseen.
Hyvää kuvausrikasta ja kaunista kesää kaikille !!!
toivottelevat Marko, Jouni, Teemu, Timo ja Marjukka
